Konemestarit ja energiatekniset ry:n
toimintakertomus vuodelta 2011

Yhdistyksen toiminta koostui liittohallituksen, johtokunnan ja yleisten kokousten tekemien päätösten ja periaateratkaisujen toimeenpanosta. Johtokunnan puheenjohtajana toimi seitsemättä ansiokasta vuotta Pertti Roti. Varapuheenjohtajana toimi Pekka Teittinen, sihteerinä Juha Uimonen, jäseninä Lasse Laaksonen, joka toimi myös rahastonhoitajana ja jäsensivujen ylläpitäjänä sekä Juhani Saarela, Janne Metsomäki ja Jari Manninen. Varajäseninä toimivat Matti Virta ja Taneli Varjus joka toimi myös toisena sihteerinä. Vuosi oli 53 toimintavuosi.

Isännöintiä omistamissamme huoneistoissamme hoitelivat Lasse Laaksonen ja Pauli Kilpeläinen.

Tilintarkastajina olivat Erkki Oksa ja Lasse Vuorio sekä varalla Kari Wessman ja Esko Penttilä.

Johtokunta kokoontui toimintavuoden aikana kahdeksan (8) kertaa sekä yleisiä kokouksia oli sääntömääräiset kaksi (2) eli vaali- ja vuosikokoukset. Kaksi (2) johtokunnan kokouksista pidettiin Kopparössä sisältäen myös talkoot.

Vuosikokous pidettiin Tampereella Panimoravintola Plevnassa 19.3.2011

Kokous aloitettiin maittavalla ruokailulla. Kokouksen puheenjohtajana toimi Pekka Järvinen. Vuosikokouksessa oli läsnä 19 jäsentä.

Pekka Järviselle myönnettiin liiton historiikki sekä nimitys kunniajäseneksi. Johtokunta muisti myös Tauno Kärkkäistä standaarilla pitkästä ja ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksessä sekä kutsui Tauno Kärkkäisen yhdistyksen kunniajäseneksi.

Vaalikokous pidettiin 3.12.2011 Helsingissä ravintolalaiva Väiskillä. Vaalikokouksessa oli läsnä 29 jäsentä.

Heikki Tiihonen kutsuttiin vaalikokouksessa KME:n kunniajäseneksi.

Vaalikokouksen jälkeen oli järjestetty halukkaille risteily Tallinnaan, jossa oli varattu myös hotelliyöpyminen. Risteilyllä oli myös hyvä ruoka-, ja juomatarjoilu. Mahtavan risteilyn onnistumisesta suuri kiitos kuului taas kerran Markku Onnelalle.                      

Yhdistys osallistui aktiivisesti Pertti Rotin johdolla liittohallituksen toimintaan. Pertti toimii myös liittohallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Sopimuspuolella yhdistyksemme jäsenillä on edustukset KT-, ja ET puolella.

 

Yhdistyksemme on ollut kannatusjäsenenä tekniikan opiskelijoiden Kotkan merenkulku-, ja energia killassa.

Yhdistyksen veteraanijaos on toiminut aktiivisesti ja he ovat pitäneet hiihtokisat Paloheinässä ja talkoot kahdesti Kopparössä. He ovat kokoontuneet myös viisi kertaa Väiskillä.

 Helsingin ja Tampereen jaokset ovat toimineet myös aktiivisesti omilla tahoillaan.

Yhdistyksen omistaman Dino-Rakenne Oy:n toimitusjohtajana ja käytännön asioiden hoitajana Kopparössä on jatkanut toimitusjohtaja Leo Pakarinen joka valitettavasti ilmoitti luopuvansa näistä hyvistä hommista tämän kauden jälkeen. Jatkajaksi on lupautunut Pekka Teittinen.

Yhtiön hallituksen ovat muodostaneet Pekka Teittinen, Lasse Laaksonen ja Juha Uimonen

Kopparöhön alettiin rakentaa uutta saunarakennusta syksyllä. Veteraanit ja johtokunta raivasivat talkoissaan tontin pohjaa. Myös varsinaiset rakennustyöt aloitettiin. Kontiolta tilattiin mökki jonka pystytys tapahtuu kevään kuluessa.

Marraskuun lopulla saimme tiedon jäsenemme Helmer Salon menehtymisestä. Hänen hautajaisissaan kerhoa edustivat Ola Mutkala, Paavo Hurtta, Markku sekä Leila Onnela.

Konemestarit ja Energiateknisten johtokunta kiittää saamastaan tuesta ja luottamuksesta jäsenistöään ja yhteistyökumppaneita.

Konemestarit ja Energiatekniset ry:n johtokunta.